Data Lead

Raportoinnin ja datavisualisoinnin ammattilaiset apunasi

Me Data Leadilla olemme jo useamman vuoden ajan auttaneet nostamaan asiakkaidemme raportteja uudelle tasolle. Oli raportointihaasteesi sitten pieni tai suuri, niin me autamme ratkaisemaan sen nopeasti ja tehokkaasti.

taustakuva
Data Lead Business Intelligence
Kuvan jakajaData Lead Business Intelligence Tiimi

Me autamme välttämään raportoinnin sudenkuopat

Liiketoimintaa palvelevien raporttien rakentaminen on moneen onnistuneen tekijän summa. Ideasta toimivaan lopputulokseen asti pääsemisen tiellä on monta mutkaa, joita kulkiessa poltetaan pahimmillaan aikaa, rahaa ja päreet. Me Data Leadilla olemme tälläista resurssien hukkaamista vastaan ja haluamme edistää tiedolla johtamisen kehitystä, jossa lopputulokset ovat konkreettisia, tehokkaasti aikaansaatuja ja perustuvat luotettavaan dataan.

Laadukkaat raportit johtavat parempiin päätöksiin

Kun yrityksesi raportit ovat luotettavia ja niistä saatu tieto aina liiketoimintaa hyvin kuvaavia, voit olla varma että niiden pohjalta tehdyt päätöksetkin ovat parempia. Hyvin tehty raportti vapauttaa aikaasi olennaiseen, eli päätösten ja toimenpiteiden tekoon.

Me tähtäämme siihen, että valmiin ja toimivan raportin lisäksi myös raportoinnin kehitykseen käytetty prosessi on sinulle, eli liiketoiminnan edustajalle, mahdollisimman helppo ja vaivaton. Toimimme tulkkina IT:n ja liiketoiminnan edustajien välillä ja luomme helppokäyttöiset ja selkeälukuiset raportit, jotka auttavat tekemään laadukkaita havaintoja luotettavaan dataan perustuen.

Ymmärrys paranee

Aikaa säästyy

Stressi vähenee

tietokonepuhelin
taustakuvataustakuva

Meiltä löydät ratkaisut raportointinne edistämiseen

Onko nykyiset raportit virheellisiä?
Onko raportointi vaikeaa tai aikaavievää?
Tuleeko raportit myöhässä ja onko ne vaikeasti ymmärrettäviä?
Tarvitsetko apua raportoinnin organisointiin?

Voimme osallistua jo olemassaolevan raportoinnin kehittämiseen tai luoda yritykselle kokonaan uusia raportteja.

Toimimme kaiken kokoisten yritysten kanssa ja autamme raportoinnin kehittämisessä yrityksen eri vaiheissa ja vaihtuvissa tarpeissa.

Meiltä löytyy useita ratkaisuja ja palveluvaihtoehtoja raportoinnin laadukkaaseen kehittämiseen.

Asiantuntijat tukenasi

Meille on tärkeää että yrityksesi menestyy. Tavoitteemme on, että mahdollistat toiminnassa suunnitelmallisen liiketoiminnan ohjauksen mallin ja hallitset prosesseja yksityiskohtaisen tiedon avulla. Laadukas raportointi toimii osana jatkuvan kehittämisen kasvupolkua. Tiimissämme on valtava määrä osaamista. Raportoinnin ja datan hallinnan osa-alueilla yrityksesi saa asiantuntijoidemme avulla tietoa, vinkkejä ja ratkaisuja dataan tai datan hallintaan liittyvissä haasteissa.

Näin raportoinnin toimeksianto etenee

Maksuton työmäärän arviointi

Ensimmäisessä tapaamisessa kuuntelemme raportoinnin kehitystarpeesi ja arvioimme työmäärän sen perusteella.

Toimeksiantotarjous

Lähetämme yrityksenne tarpeita varten räätälöidyn tarjouksen sähköpostitse. Tarjouksen lisätietoja käydään läpi puhelimitse.

Työn aloitus

Aloitamme työt asiakkalle sopivana ajankohtana heti, kun toimeksiantotarjous on hyväksytty. Aloitusajankohdan suhteen olemme joustavia, joten työt voidaan aloittaa nopeastikin.

Työvaiheiden seuranta

Teemme työt pääasiassa etänä, mutta sovittaessa myös aina asiakkaan tiloissa. Molempiin vaihtoehtoihin kuuluu säännölliset seurantapalaverit työn etenemisestä asiakkaan kanssa.

Toimeksiannon päätös

Toimeksiannon päätteeksi pidämme päätöspalaverin asiakkaan kanssa ja koulutamme tarvittaessa pääkäyttäjiä ylläpitämään raportteja.

Palaute

Pyydämme asiakkaalta palautteen toimeksiannon onnistumisesta, jotta voimme pitää palvelun laadun korkealla.

taustakuvataustakuva

Katso kuinka toimialasi voi hyötyä raportoinnista?

Raportointia on suositeltavaa kehittää osana yrityksen kasvupolkua. Laadukas raportointi ja siihen liitetyt prosessit tukevat tehokasta ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa. Kokosimme sinulle esimerkkejä eri toimialoilla sovellettavissa olevista raportoinnin ratkaisuista ja menetelmistä. Tutustu alakohtaisiin raportoinnin esimerkkeihin klikkaamalla.

taustakuvataustakuva

Työkalut

Työkalut

Käytössämme on kaikki yleisimmät datavisualisointiohjelmat, kuten Power BI, QlikSense, Qlik View, Tableau ja Looker Studio (ent. Google Data Studio). Automatisointiratkaisuissa hyödynnämme mm. Microsoft Power Platformin työkaluja. Mikäli käytössänne on jokin muu ratkaisu tai muita ohjelmia, niin meiltä sujuu kehitys varmasti myös niillä!

Usein kysyttyä

Olemme  vastanneet yleisimpiin kysymyksiin ohessa. Jos et löydä vastausta kysymykseesi, niin laita rohkeasti viestiä.

Meillä ei ole toiminnan- tai muita ohjausjärjestelmiä käytössä. Voimmeko silti ottaa BI-raportoinnin käyttöön?

Kyllä. Tarjoamme palvelua myös tilanteessa, jossa asiakkaalla on käytössään vain esimerkiksi Excel-tiedostoja ilman muita liiketoiminnan ohjausjärjestelmiä. Ota yhteyttä, niin sovitaan tapaaminen. Kartoitetaan tilanne ja teidän tarpeeseen sopivimmat ratkaisut.

Voiko eri lähteiden tiedot yhdistää yhdelle raportille?

Kyllä. Datavisualisointityökaluilla kykenemme yhdistämään tiedon yhdelle raportille monista eri lähteistä. Tietoa voidaan yhdistää esimerkiksi organisaationne valmiista tietokannoista tai tarvittaessa exceleistä. Tietyissä tapauksissa tiedon siirtäminen suoraan lähdejärjestelmästä datavisualisointityökaluun on myös mahdollista.

Ohjelmamme ei löydy työkalulistasta. Voitteko silti auttaa?

Kyllä. Datavisualisointiohjelmien perusperiaatteet ovat hyvin samanlaisia, joten muilla ohjelmistoilla työskentely ei tuota ongelmia. Lisäkysymyksissä voit olla yhteydessä suoraan yrittäjäämme: Tero Takala, p. 044 7380 006 tai lähettää viestiä osoitteeseen tero.takala@datalead.fi

Missä päin Suomea toimitte?

Suoritamme toimeksiannot pääasiassa etänä. Etätyöskentelymallin ansiosta kykenemme palvelemaan asiakkaitamme ympäri Suomea. Mikäli toimeksianto vaatii käyntejä paikanpäällä asiakkaan tiloissa, ei sekään ole ongelma!

Miten palvelun hinta muodostuu?

Jokainen projekti hinnoitellaan tapauskohtaisesti. Voit laskea suuntaa-antavan hinnan hinnastosivullamme. Laskuri antaa arvion kuukausikohtaisesta hinnasta koko projektin ajalta. Projektin kesto arvioidaan varsinaisen tarjouksen yhteydessä.

Miksi valitsisin Data Leadin?

Tarjoamme ammattitaitoista ja joustavaa raportoinninkehityspalvelua, jonka avulla raportoinninkehitys tuotetaan nopeasti ja resursseja hukkaamatta. Teknisen osaamisen lisäksi meille on myös tärkeää ymmärtää asiakkaamme liiketoimintaa ja raporttien loppukäyttäjiä, jotta lopputuloksena voidaan saada aidosti laadukkaita raportteja.

Kuinka nopeasti voitte aloittaa?

Kykenemme aloittamaan työt nopealla aikataululla. Toimeksiannon sisältö voidaan määritellä maksuttomalla arviokäynnillä ja asiantuntijamme voivat aloittaa työt organisaationne kanssa heti kun sopimus on allekirjoitettu.

Ota yhteyttä

Kysy rohkeasti lisää. Sovitaan lyhyt tapaaminen, jossa keskustellaan raportoinnin tarpeistanne ja selvitetään yhdessä miten voisimme olla avuksi.

Voit olla yhteydessä täyttämällä alla olevan lomakkeen.

Viestisi lähti mallikkaasti matkaan! Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman pian.
Jokin meni pieleen. Voisitko vielä tarkistaa kentät ja kokeilla uudestaan.